Henkilöstön hyvinvointi ei voi olla enää säästökohde Turussa eikä Varhassa, sillä kenenkään ihmisen työpanosta ei voida loputtomasti tehostaa, sanoo kirjoittaja.Henkilöstö on helppo ja ainoa mahdollinen säästökohde. Tämän väitteen kuulen päätöksenteossa aivan liian usein. Mediasta, Orpo-Purran hallituksen tiedotteista, kuntien ja hyvinvointialueiden säästölistoista luemme jatkuvasti, kuinka paisunut hallintohenkilöstö on jatkuva syypää kasvaneisiin alijäämiin. Syytös on äärettömän epämääräinen, […]
Kategoria: Mielipidetekstit
Kuntavaaleissa päätetään ennen kaikkea koulutuksen tulevaisuudesta – Turun Sanomat
Koulutuksen rahoituksen on oltava ennakoitavaa ja pitkäjänteistä, mitä se ei tällä hetkellä ole, kirjoittaa Miku Kuuskorpi (sd.).Ensi kevään kuntavaalit ovat koulutusvaalit. Kasvatus ja opetus ovat kuntien suurimmat lakisääteiset tehtävät, jotka niiden on järjestettävä sosiaali- ja terveyspalveluiden siirryttyä hyvinvointialueiden vastuulle. Esimerkiksi Turussa vuoden 2024 talousarviossa kasvatus- ja opetuslautakunnan toiminnan nettomenot olivat noin 375 miljoonaa. Koko kaupungin […]
On väärin väittää Länsirata-hanketta kannattamattomaksi – Turun Sanomat
Perusteeton raidepopulismi heräsi taas Länsirataa vastaan, suomii kirjoittaja.Loppukesän lämmöt ovat kuumentaneet keskustelua raidepopulismin ympärillä. Perusteeton raidepopulismi heräsi taas paremmin Tunnin junana tunnettua Länsirataa vastaan ministeritasoa myöten. Muun muassa Yle uutisoi tiistaina 29.7. STT:n käsiinsä saamasta Länsiradan EU-rahoituksen arviointipaperista, jossa avataan, miksi Länsirata ei saanut vielä tällä kierroksella Verkkojen Eurooppa -rahoitusta (CEF-rahoitus). Muun muassa ministeri Lulu […]
Myös politiikan tekijät ja äänestäjät tarvitsevat lomansa – Turun Sanomat
Ihmiset tarvitsevat välillä taukoja politiikasta, sanoo kirjoittaja.Tarvitsevatko ihmiset myös taukoja politiikasta? Tarvitsevat aika ajoin. Ja nyt voin omastakin kokemuksesta sanoa, että tiedän mistä puhun. Monella politiikkaa tekevällä kun on jo nyt varmasti mielessään vuoden päässä häämöttävät kunta- ja aluevaalit, kuten minullakin. Ajatus kunta- ja aluevaaleista on kuitenkin ristiriidassa loman tarpeen kanssa. Takana on monen vuoden […]
Onko eurovaaleissa äänestämisestä tehty liian vaikeaa? – Turun Sanomat
Liian vaikeita kysymyksiä sisältävät eurovaalikoneet voivat kirjoittajan mielestä vieraannuttaa merkittäviä äänestäjäryhmiä, kuten nuoret EU-päätösten ulkopuolelle.Ystäväni totesi muutama viikko sitten, että hänellä jää äänestäminen kesäkuun alun eurovaaleissa tällä kertaa väliin. Tiedustelin, miksi hän oli päätynyt tällaiseen lopputulemaan. Vastaukseksi sain, että ehdokkaan löytäminen oli hankalaa, sillä vaalikoneissa olevat kysymykset olivat olleet liian vaikeita ymmärtää eikä hän oikein […]
Kuinka pitkään voimme antaa anteeksi? – Turun Sanomat
”Natsiviittauksia. Antisemitismiä. Väestönvaihtoteorioita. Toimittajien maalittamista. Rasismia. Väkivallan ihannointia. Lukuisia vihapuhetta sisältäviä tekstejä. ➡️ Kuinka pitkään voimme antaa anteeksi? Mietin aluksi, että olisin tässä sitaatein osoittanut, kuinka järkyttäviä tekstejä Suomen valtiovarainministeri on taannoin jakanut julkisilla nettipalstoilla. Mutta en voi. Nuo tekstit ovat liian kamalia. Niissä ihannoidaan väkivaltaa, viljellään rasismia ja levitetään järkyttävää vihapuhetta toisista ihmisistä. Valitettavasti […]
Oikeudenmukaisuus edellä kohti 80 prosentin työllisyysastetta – Turun Sanomat
Marinin hallitus onnistui kautensa aikana nostamaan Suomen työllisyysasteen käytännössä 75 prosenttiin. Viimeisen hallituksen voidaan kiistatta todeta tehneen useita työllisyyspoliittisia uudistuksia, joita olivat esimerkiksi eläkeputken poisto, perhevapaauudistus, osatyökykyisten työllistymistä tukevat uudistukset sekä TE-palveluiden rahoituksen vahvistaminen. Monet näiden työllisyyspolitiikan ratkaisujen vaikutuksista tulevat lisäksi näkymään vasta pidemmällä aikavälillä. Mielestäni edellistä ja tulevaa hallitusta tulevat yhdistämään erityisesti kaksi asiaa: […]
Rasismi ja syrjintä eivät houkuttele ulkomaisia osaajia Suomeen – Turun Sanomat
”Kuvittele tilanne: Olet juuri saapunut uuteen maahan, olet tullut sinne työn perässä tarjoamaan osaamistasi ja työpanostasi sen työmarkkinoilla. Olet täysin uudessa elinympäristössä ja yrität hakea työtä – onhan sinulla ehkä perhekin elätettävänä. Mitä sinä ajattelisit, jos saamasi vastaanotto olisi, että olet lähtökohtaisesti sosiaaliturvan varassa elävä yhteiskunnan taakka? Jäisitkö sinä Suomeen? Suomessa on laaja osaaja- ja […]
Jokaisella on oikeus turvalliseen koulupäivään – Rannikkoseutu
Turvallisen koulunpäivän tulisi olla jokaisessa suomalaisessa koulussa itsestäänselvyys.Näin ei kuitenkaan kaikkialla ole. Olemme saaneet lukea uutisia kouluväkivallasta jakertomuksia syvät haavat jättäneestä koulukiusaamisesta ja -turvattomuudesta.Viimeisimpänä Vaisaaren yläkoulusta Raisiosta. Jo pelkästään epäilyksen kouluväkivallasta, koulun omaisuuden tahallisesta tuhoamisesta ja huumekaupasta koulussa pitäisi herättää siihen, ettei kaikki ole kunnossa. Kun ollaanpäädytty tilanteeseen, jossa kouluväkivallan kitkemiseksi ei ole enää tarjolla […]
Ilmasto ei odota – välikysymys energiasta paljastaa puolueiden erot energiakysymyksissä
Perussuomalaiset tekivät eilen yhdessä Kristillisten ja Liike Nyt kanssa välikysymyksen hallituksen energiapolitiikasta ja omistajaohjauksesta, sähkön hinnasta sekä ilmastotavoitteiden lykkäämisestä energiakriisin ”ratkaisuina”. Muutama fakta energiapolitiikastamme: ⚡️ Kyllä, energian ja sähkön hinta on nyt kallista. Siis fossiilisen energian ja sähkön hinta on kallista. Energian hinnat ovat nousseet yhteiseurooppalaisilla markkinoilla, koska fossiilisista ei olla luovuttu ajoissa. ⚡️ Päätös […]