Henkilöstön hyvinvointi ei voi olla enää säästökohde Turussa eikä Varhassa, sillä kenenkään ihmisen työpanosta ei voida loputtomasti tehostaa, sanoo kirjoittaja.
Henkilöstö on helppo ja ainoa mahdollinen säästökohde. Tämän väitteen kuulen päätöksenteossa aivan liian usein. Mediasta, Orpo-Purran hallituksen tiedotteista, kuntien ja hyvinvointialueiden säästölistoista luemme jatkuvasti, kuinka paisunut hallintohenkilöstö on jatkuva syypää kasvaneisiin alijäämiin. Syytös on äärettömän epämääräinen, sillä ilman henkilöstöä ei lakisääteisiä tehtäviä hoideta, koulutusta järjestetä kunnissa tai sairaita hoideta hyvinvointialueilla.
Ihmiset hallinnon takana konkreettisesti tuottavat ja hankkivat meille nuo lakisääteiset tai kuntien ja hyvinvointialueiden itse päättämät palvelut. Henkilöstö ja hallinto järjestävät meille niitä palveluita, jotka päättäjät ovat itse päättäneet järjestettävän. Joten ehkä henkilöstö hallinnon takana ei olekaan se, joka systeemissä on paisunut, vaan uusien työtehtävien määrä kunnissa ja hyvinvointialueilla?
Kuntien ja hyvinvointialueiden uudet velvoitteet tuovat lisäksi aina mukanaan uusia tieto- ja seurantajärjestelmiä ja digitalisaatio lisää ohjelmistojen määrää jatkuvasti. Erilaisten kirjaus- ja suunnitteluvelvoitteiden määrä kasvaa jatkuvasti tiedonseurannan lisääntymisen myötä. Työntekijöitä siirrellään tehtävästä toiseen erilaisten organisaatiomuutosten myötä. Aikaa työtehtäviin perehtymiseen ei varata. Ja samalla esimerkiksi Turussa ja Varsinais-Suomessa asiakas- ja asukasmäärät jatkavat edelleen kasvuaan.
Konkreettisesti nämä muutokset näkyvät esimerkiksi kasvatuksen ja opetuksen sekä hyvinvointialueiden tehtävissä. Kirjaus- ja suunnitteluvelvoitteet opetuksessa tai potilaiden hoidossa ovat kasvaneet samalla, kun henkilöstöä vähennetään, mutta oppilaiden ja potilaiden määrä kasvaa.
Arkijärkikin sen sanoo, että nämä muutokset pakottavat kuntien ja hyvinvointialueiden henkilöstön ennen näkemättömän muutospaineen alle, eikä kenenkään ole työajan puitteissa mahdollista onnistua hallitsemaan kaikkia nykyisiä tehtäviään samalla kun henkilöstö pidetään jatkuvan säästöpaineen alla.
”Kuvitelma työtehtävien jatkuvasta tehostamisesta ja henkilöstön tehokkuuden kasvattamisesta on tulossa tiensä päähän.”
Itseään ruokkiva kierre syntyy, jos yksikin arvokas ja jo työhönsä sisään ajettu työnsä tekijä joutuu jättämään työnsä esimerkiksi uupumisen vuoksi. Tehtävät kasantuvat jäljelle jääneiden harteille. ”Sijaista ei palkata” on valitettavan tuttu toteamus monelle. Töiden kasautuminen työssään yhä sinnittelevälle henkilöstölle kostautuu kuitenkin nopeasti. Jatkuva kiire, työskentelyrytmi sekä ikuinen tuloksellisuuden kasvaminen estää työstä palautumisen, altistaa virheisiin työssä ja lopulta ajaa edelleen lisää osaavia työntekijöitä pois eri aloilta.
Onko oikein, että me päättäjät, jotka itse asetamme henkilöstölle lisätehtäviä ja vaadimme yhä enemmän tehokkuutta, samaan aikaan kiristämme näitä resursseja? Onko kohtuullista valittaa työn laadun laskemisesta, jos työntekijöistä otetaan aina vain enemmän ja enemmän irti?
Jossain vaiheessa saavutamme pisteen, jossa henkilöstön määrästä ja hyvinvoinnista ei vain voida enää säästää. Mielestäni tämä piste ollaan jo saavutettu. Silloin on tehtävä valintoja: mitä palveluita karsitaan tai miten nykyisten palveluiden rahoitusta lisätään?
Kyse on arvovalinnoista. Mitkä tehtävistä ovat tärkeimmät? Mitä haluamme säilyttää? Mitä tahdomme karsia? Palkkaammeko ihmisiä kirjaamaan, tilastoimaan ja suunnittelemaan vai tekemään perustehtäviä, joihin heidät on koulutettu?
Kuvitelma työtehtävien jatkuvasta tehostamisesta ja henkilöstön tehokkuuden kasvattamisesta on tulossa tiensä päähän. Emme voi ikuisesti jatkaa säästötalkoita vielä olemassa olevan henkilöstömme jaksamisesta. On aika tehdä arvovalintoja. Henkilöstön hyvinvointi ei voi olla enää säästökohde Turussa eikä Varhassa, sillä kenenkään ihmisen työpanosta ei voida loputtomasti tehostaa.
Miku Kuuskorpi
turkulainen Demariopiskelijoiden puheenjohtaja