Liian vaikeita kysymyksiä sisältävät eurovaalikoneet voivat kirjoittajan mielestä vieraannuttaa merkittäviä äänestäjäryhmiä, kuten nuoret EU-päätösten ulkopuolelle.Ystäväni totesi muutama viikko sitten, että hänellä jää äänestäminen kesäkuun alun eurovaaleissa tällä kertaa väliin. Tiedustelin, miksi hän oli päätynyt tällaiseen lopputulemaan. Vastaukseksi sain, että ehdokkaan löytäminen oli hankalaa, sillä vaalikoneissa olevat kysymykset olivat olleet liian vaikeita ymmärtää eikä hän oikein […]
Avainsana: demokratia
Lasten ja nuorten ääni kuuluviin aluevaltuustoissa – Turun Sanomat
Hyvinvointivaalit lähestyvät, olemmeko valmiita puolustamaan lapsia ja nuoria niissä? Huomionarvoista näissä aluevaaleissakin on se, että ainoastaan yli 18-vuotiaat pääsevät päättämään tulevista aluevaltuutetuista. Miten lasten ja nuorten ääni saadaan kuuluviin aluevaltuustoissa, jos he eivät itse pääse päättämään heitä koskevista asioista? Aluevaltuustoissa päätetään muun muassa oppilas- ja opiskelijahuollosta, mielenterveyspalveluista sekä koulukuraattoreista. Lapset ja nuoret tuntevat itse parhaiten […]
Turvallisuus mietitytti Tampereella!
Lounais-Suomen Demarinuoret edustivat lauantaina Tampereella Demarinuoret – Sosialidemokraattiset Nuoret ry turvallisuuspoliittisessa seminaarissa, jossa myös itse olin mukana. Seminaarin teemana olivat Euroopan unionin turvallisuuspolitiikka sekä Suomen asevelvollisuus ja vierailijoina olivat muun muassa MEP Miapetra Kumpula-Natri ja Ida-Susanna Pöllänen Demarinuorten kv-työryhmästä. Turvallispolitiikka herätti paljon keskustelua, mikä on erittäin hyvä asia. Turvallisuus on ihmisten tarvehierarkiassa toiseksi tärkein tarve […]
